”Muotoilija haluaa ratkaista ongelman” – Ari Kanervan design etsii hillittyä tasapainoa

Taiteessa näytetään, että on olemassa ongelma. Muotoilu pyrkii ratkaisemaan ongelman. Näin funktionaalisen muotoilun ammattilainen Ari Kanerva kuvaa omaa työsarkaansa.

Lahdesta kotoisin oleva 43-vuotias Kanerva valittiin vuonna 2019 Vuoden kalustesuunnittelijaksi. Yksi hänen asiakkaistaan on SELKA, jolle Kanerva on luonut uudenlaiseen toimistotyöhön tarkoitetut MAHTUVA- ja SOPIVA-pöydät.

Alan järjestö Sisustusarkkitehdit SIO perusteli vuoden 2019 valintaansa näin:

”Kanerva on luonut oman versionsa modernismista. Hän on kansainvälinen suunnittelija, jonka luomissa huonekaluissa on tietynlainen ’suomalainen kädenjälki’. Hän erottuu joukosta innokkaana, kekseliäänä ja tunnistettavana muotoilijana, jolla on oma erityinen tyylinsä.”

Uimarista kuvataiteen kautta designeriksi

Ari Kanervan tuleva työura ei erottunut lapsena ja teininä muuten kuin siinä, että hän on aina piirtänyt paljon. Kanervan pääharrastus oli urheilu, ja uimarina hän ylti SM-tasolle asti. Nelikymppisen Kanervan lajivalinta on crossfit.

Lukiossa liikunnanopettaja olikin yksi urahaave, mutta lopulta hän halusi kuvataiteilijaksi. Vuoden opiskelun jälkeen johtopäätös oli, että taiteilijan homma ei maittanut, mutta onnekseen Kanerva oli kuitenkin löytänyt kompromissin taidemaailman ja käytännön elämän välistä.

”Olin kiinnittänyt huomiota siihen, miten valtavan paljon toimimatonta ja suoraan sanottuna rumaa esinettä maailmasta löytyy.”

Muotoilusta ja designista tuli luontevasti Kanervalle opiskeluala, ammatti ja elämäntapa.

Huono ja hyvä muotoilu

Huonona muotoiluna Kanerva pitää päälle liimattua koristeellisuutta.

”Se on ylitsemuotoilua. Pyritään tekemään esineestä erikoinen, mutta lopputulos haittaa esineen käyttöä.”

Kanerva arvostaa selkeälinjaista funktionaalisuutta.

”En näe muotoilua taiteena vaan jonkinlaisena funktionaalisena kuvanveistona. Taiteessa näytetään, että on ongelma, muotoilussa pyritään ratkaisemaan ongelma.”

Ergonomia ja tuotteen käyttötarkoitus lähtökohtina

Kanerva tutkii huolellisesti lopputuotteen haluttua käyttötarkoitusta ja sen vaatimaa ergonomiaa. Hän kuvaa tyyliään minimalistiseksi ja hyvin hillityksi. Visuaalinen tasapaino ja huolellisesti mietityt yksityiskohdat luonnehtivat usein hänen työtään.

Nettisivuillaan Kanerva kuvaa työskentelymetodiaan näin:

”Koko prosessissa paperille piirretystä luonnoksesta käsintehtyjen hahmomallien eli mock-upien kautta teollisuuden lopputuotteeksi syntyy ongelmien ja ratkaisujen ketju, jota pidän kiehtovana. Yritän pitää designin yksinkertaisena ja funktionaalisena, mutta siten, että muotojen kanssa voi leikitellä. Tähtään tasapainoiseen ulkoasuun, jossa mikään yksityiskohta ei nouse hallitsevaksi.”

Vaikka lopputulos tyypillisesti on monen asian kompromissi, Kanerva tiivistää kysyttäessä prosessinsa lakonisesti:

”Valmistajalta saa speksit, käyttäjälle tehdään paras mahdollinen lopputulos.”

MAHTUVA ja SOPIVA uudet etätyön menestystuotteet

SELKAn menestystuotteet, MAHTUVA- ja SOPIVA-pöydät, ovat Kanervan designia. Hän oli ollut jo vuosia aiemmin tekemisissä vanhan Selka-linen kanssa projekteissa, joissa käytettiin Nastolan-tehtaan valmistamia komponentteja. Nyt Kanerva pääsi suunnittelemaan etenkin etätyöhön tarkoitettuja uudenlaisia säädettäviä työpöytiä.

”SELKAn ihmisillä oli selkeä visio siitä, mitä he halusivat, ja tahtotila toteuttaa projekti nopeasti. Minulla oli sitten oma näkemykseni siitä, miten tuote visuaalisesti toimii. Pääsimme tosi nopeasti asiassa eteenpäin”, Kanerva kuvaa sujuvaa yhteistyötä.

”Nykyään niin monet työskentelevät läppärillä eivätkä tarvitse raskasta isoa näyttöä, että työpisteen ei tarvitse olla monta metriä leveä. Jos se turha tila olisi siinä, se vain tuottaisi lisää sotkua”, Kanerva kertoo suunnittelun lähtötilanteesta.

Myös työasento on terveydellisesti hyvin tärkeä: helposti säädettävän pöydän myötä ihminen voi välillä istua, välillä seisoa ja vaihdella työasentoa useita kertoja päivän mittaan.

”Korkeussäädettävä taso mahdollistaa jokaiselle ihmiselle parhaan asennon juuri sillä hetkellä. Ja kun pöydän koko ei ole iso, se mahtuu pienempiinkin koteihin. Kaasujousi eli sähköjohtojen puuttuminen entisestään mahdollistaa helpon siirrettävyyden esimerkiksi parvekkeelle”, Kanerva hahmottelee uutta työympäristöä.

Kanerva lähti tältä pohjalta jalostamaan lopputuotetta. Yksi pyöristetympi pöytä ja yksi kulmikkaampi pöytä. Vain vähän elementtejä. Jalan sijoittelu niin, että on kiva istua pöydän ääressä, saa tuolin lähelle ilman, että heti hakkaa polvea pöydän jalkaan.

Takavuosikymmeninä puhtaasti toimistomaailmaan mielletty tuote valmistettiin kotiin siirrettynä. Työpisteen kokoa oli skaalattu ja ajateltu, mikä on minimi, joka tarvitaan moderniin valkokaulustyöntekoon.

”Tämä uusi ajatusmaailma vastasi lopulta niihin koronaviruksen aiheuttamiin haasteisiin.”

Muutos on tosin Kanervan mukaan lähtenyt liikkeelle jo ennen COVID-19-pandemiaa.

”Toimistoista alettiin tehdä jo aiemmin kodinomaisempia, viihtyisämpiä. Sitä kautta ajatus kiepsahti myös siihen asentoon, että koteihinkin voitiin ottaa kalusteita, jotka ennen olisi mielletty julkitilakalusteiksi. Nämä kaksi maailmaa ovat sekoittuneet keskenään.”

Ari Kanerva

  • Valittiin Suomen vuoden 2019 kalustesuunnittelijaksi.
  • Opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) ja valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2008.
  • Työskentelee Turussa omassa design-toimistossaan Turussa, joka keskittyy huonekalu- ja tuotesuunnitteluun ja tuotekehitykseen.
  • Opettanut Lahden Muotoiluinstituutissa ja Kouvolassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Xamkissa.
  • Suunnitellut huonekaluja lukuisille eri valmistajille Suomessa ja ulkomailla.
  • Ensimmäinen tuotantoon mennyt tuote oli Tiuku-kello italialaiselle Covo-huonekalufirmalle Covo.

Teksti: Petteri Ruotsalainen

Lähteet:

Ari Kanervan haastattelu 21.9.2020.

www.arikanerva.com

Ari Kanervan Linkedin-sivut

https://sio.fi/en/uutinen/2019-interior-architect-of-the-year-and-furniture-designer-of-the-year/

www.finnishdesignshop.fi